Oon asunut Lontoossa kohta kuukauden. Aika menee ihan hirveän nopeasti. Asioihin on alkanut tottua, sopeutuminen on ollut kivutonta lukuunottamatta väsymystä, joka on kiusannut. Kaiken ollessa uutta kroppa otti veronsa, en myöskään aluksi saanut oikein nukuttua. Nyt aletaan olla voiton puolella ja jaksaa puuhata muutakin kuin opiskella.
Tykkään opiskelusta ihan hirveesti nyt kun saa oikeesti keskittyä siihen, mikä kiinnostaa. Luettavaa on paljon ja välillä tekstit on haastavia, niitä ei oo mitenkään suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille... Akateemisen englannin lukeminen nopeutui kuitenkin heti ensimmäisen viikon jälkeen ja kokonaisvaltaisesti aika mukavat vibat tulevasta. Katsotaan sitten uudestaan, kun kaikkien kurssien ekojen töiden deadlinet on puskee päälle samalla viikolla.
Vähän yllättääkin, ettei ole ollut ollenkaan koti-ikävää. Täällä on helppo olla eikä henkinen etäisyys kotoa ole loppujen lopuksi pitkä. Nyt enemmänkin hämmentää se, että oon jo lokakuun lopussa tulossa pariksi päiväksi Suomeen reading weekillä.
Seuraavia asioita mulla on kuitenkin ikävä:
1. KUIVAUSKAAPPI. Se on niin itsestäänselvyys kotona, että nyt joka tiskikerran jälkeen huokaisee syvään, kun pitää tarttua astiapyyhkeeseen.
2. KUNNON KAHVI. Täällä myydään melkeen pelkästään pikakahvia, johon en suostu koskemaan pitkällä tikullakaan. Suomessa juon tummapaahtoista, täällä sitä on hankalaa löytää marketeista enkä ole vielä ottanut selvää erikoiskaupoista; pelkään, että ne on vaan liian kalliita, kun markettikahvikin on tyyristä (eikä tarpeeksi tummaa).
3. PULLA & KARJALANPIIRAKAT. Ne nyt vaan on niin hyviä.
4. CEPPO & LUNA. Perheen maailman lutuisimmat kissat! Maailman ihanin tunne on herätä ja nähdä miten onnelliseksi se tekee kissan. Näiden tyyppien jälleennäkemistä en malta odottaa. Kissankarvoja sen sijaan ei ole ikävä, niitä pyörii mun huoneessa ja vaatteissa vieläkin.
5. JOTKUT KAVERIT. Mulla ei oikeastaan kollektiivisesti ole ikävä ystäviä, mut sit on niitä tyyppejä, joiden kanssa vaan viettää aikaa eikä puhuta samalla tavalla, niitä ihmisiä joiden kanssa ollaan ihan super läsnä. Muiden kanssa juttelen, joten kontakti pysyy.
6. METSÄ. Tää vähän yllättikin mut, mut kuulin että Eppingissä on metsä ja tajusin et hitto, sitähän mä kaipaan. Britannian pinta-alasta vaan 13% on metsää. Vitsailin joskus kavereille Suomen historiasta kertoessani, että suomalaiset on metsäihmisiä. Taidan itsekin olla, vaikka niin kaupunki-ihmisenä olen itseäni aina pitänyt. (ei sillä, kyllä mielestäni silti Lontoo kuunvalossa voittaa pusikon)
