Kahden viikon päästä olen jo siellä. Tuntuu ihan kummalliselta: joka kerran kun ajattelen, millaiseen kouluun olen menossa, en taas saata uskoa sitä. Elämä on aika mieletöntä. Luulin ettei näin pitänyt tapahtua, ei ainakaan minulle, mutta silti juuri näin kai asioiden kuului sittenkin mennä. Mitä vuodet tuovat tullessaan? En tiedä, en haluakaan tiedä: edessä on taivaallinen tuntematon.
Vietin taas sellaisen täydellisen kesän, vielä vähän täydellisemmän kuin viimeksi. Saunomista, vesisotaa, retkiä, leikkejä, rakkaita pieniä ja isoja ihmisiä. Rankan kesätyön jälkeen olen saanut levätä 1,5 kk kesäloman varjolla. Hämmentävää että minulla on lomaa. Olin sen tarpeessa. Ja olen niin onnellinen, kun tiedän että ensi kesäkin on tällainen samanlainen vaikka vähän erilainen.
Keväällä minua pelotti aivan hirveästi. Kaikki tuntui vieraalta, en tiennyt selviänkö. Nyt olen kerännyt voimia ja tottunut ajatukseen. Kyllä minä pärjään, olen aina pärjännyt. Vielä viimeiset ponnistukset, Suomeen jäävien tavaroiden kasaaminen ja mukaan tulevien ahtaminen laukkuihin.
Uusi elämä. Mutta tiedän, että minulla on ystävät ja perhe täällä ja saan sen tuen mitä tarvitsen. Jännittää, mutta niin sen kuuluukin.
"Lähtö tulee hypyn lailla! Yhtäkkiä kaikki on muuttunut, eikä lähtijä saa hukata minuuttiakaan, hän nyhtää teltankepit maasta ja sammuttaa hiilloksen sukkelasti, ennen kuin kukaan ehtii estellä häntä taikka tulla mitään utelemaan; reppua selkään nostaessaan hän hyppelee, ja lopulta hän on tiellä, yks kaks rauhallisena kuin ties mikä vaeltava puu, jossa yksikään lehti ei liiku. Teltan paikalla on vain tyhjä suorakulmio vaalennutta ruohoa, ja myöhemmin aamulla ystävät heräävät ja sanovat: Hän on lähtenyt, syksy tulee."
- Tove JanssonP.S. Kirjoitan nykyisin englanninkielistä elokuvablogia nimeltä Daughter of Rambow; sen parissa olen yrittänyt olla hieman aktiivisempi, mutta katsoo nyt mitä tulee. Luulen, että ehkä jossain vaiheessa tämäkin blogi aktivoituu, kun kaipaan äidinkielellä kirjoittamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti